Hyvää iltaa ja huomenta paikasta nimeltä Gardone Val Trombia, ihan idyllinen paikallinen kylä viiden jyhkeän vuoren ympäröimässä laaksossa. Päivä alkoi oikein maittavalla paikallisella runsaalla aamupalalla, tulimme viimeisenä paikalle ja rouhmusimme käytännössä kaiken irtaimen syötävän mitä saatavilla oli, eli 3 sämpylää, 2 voisarvea, pari pasteijaa, sulatejuustoa, kahvia, jugurttia, pari appelsiinia ja omenaa... huomaa näköjään miten elimistö käy koko päivän rasituksen jälkeen kovalla teholla ja silti illan hiilaritankkauksen jälkeen aamulla on kauhea nälkä!
Massut sopivan täysinä pakattin laukut ja suunnistettiin kohti edessä siintäviä vuoria. Välietappina parinkymmenen kilometrin aamureippailun jälkeen saavuimme Iseon järvelle, oikein viihtyisä kylä järven rannalla. Siellä nautiskeltiin perussetti, italialaista jäätelöä ja olutta :-).
Matkaa jatkettiin siitä kohti edessä häämöttäviä vuoria, tiedossa oli lähellä odottava kohtuullisen mukava nousu. Google Mapsista etukäteen utsittu karkea reittitieto tiesi kertoa että edessä oli 700 m nousu viiden kilometrin matkalla! Ei kun rohkein mielin kohti ääretöntä... ja sen yli! Muutama huomio ennakkosuunnitelmaan liittyen... ensinnäkään ei ollut minkäänlaista käsitystä paljonko tuollainen nousu tuolla matkalla tarkoittaa käytännössä jyrkkyydessä, toiseksi ei ollut tietoa kauanko tuollaista matkaa taivalletaan... ja ehkä arvioimatta jäi miten n. 30 asteen lämpötila vaikuttaa...
Mutta! Parastahan tässä olikin juuri se ettei mistään tästä ollut mitään ennakkotietoa, joten oikeasti ja aidosti, kohti ääretöntä ja varsinkin sen yli!!! Eli, pienintä mahdollista vaihdetta silmään ja kohti nousuja... jep... alku ihan ok, sitten muutama nousu suoraan... hiusneulamutkaa siellä täällä, suoraa... pitääkö tuon auringon paistaa noin kuumasti... oliko sitä urheilujuomaa vielä... ai kaksi neljästä pullosta tyhjänä jo nyt... sanoinko jotain niiden täyttämisestä... jaksaa jaksaa, jo kolme kilomeriä pelkkää nousua takana, pari jäljellä... näin nousu eteni oikeinn leppoisasti välillä huilaten ja välillä taas vajaan parin sadan sykkeellä.
Maisemat olivat kuitenkin sen verran huikeat ettei valittaminen tullut kertaakaan edes mieleen :-) Matkalla ylös jouduimme tosin toistuvasti toteamaan heittämällä ohi menevien paikallisten sangen urheilullisten harmaapartojen ja viiksien ohimarssia :-). Heittämällä ohi, kuka huuti Ciao! kuka Bonzorno ja mitä kaikkea muuta, kaikilla oli kuitenkin kauhea tsemppi ja kannustus päällä! Ja tietysti samat naamat tulivat kotvan kuluttua alamäkeen takaisin käytyään kääntymässä luultavasti sen normaalin saunalenlkkinsä kääntöpisteessä eli sen meitä kohta odottavan pienen laskun päässä. Jos meillä ylösmenovauhti oli luokkaa 4 km per tunti, nämä arvokkaat harmaaparrat vetivät ylämäkeen oli noin 15 km/h... tullessaan takaisin alamäkeä vauhtia oli arviolta 60-70 km/h, eikä siinä vielä kaikki... useimmat polkivat vielä koko ajan lisää vauhtia!
Etukäteen olimme siis Googlen karttatietojen perusteella arvioineet nousun olevan n. 5 km... lopulta matkaa oli aika tarkkaan kahdeksan kilometriä! Matkalla ylös n. viiden kilometrin jälkeen näytti koko ajan siltä että huippu on ihan lähellä... siti tie jatkui jokaisen hiusneulamutkan jälkeen... milloin kohtuusuoraaan (=aika helvetin jyrkkänä), milloin mutkitellen todella jyrkkinä mutkina. Aikaa tuohon 8 km nousuun meni lopulta vajaat kolme tuntia. Ylhäällä lopultakin! :-)
Ilman sen kummempia juhlallisuuksia ei muuta kuin lippa vinoon ja kohti laaksoa! Tästä osuudesta ei ole paljon lapsenlapsille kerrottavaa.... paitsi että sekin oli ihan helvetin hienoa :-) !!! Käsi ylös kuka on ajanut fillaria 8 km ilman että käytännössä koskee edes polkimiin? Jos ylös mennessä oli kuuppa punaisena, niin alamäessä molempien fillareiden levyjarrut hehkuivat tulikuumina. Alasmenovauhti oli keskimäärin ehkä 25-30 km/h ja käytännössä jarrut olivat päällä koko ajan!
Tukka putkella siis kohti laaksoa! Kohti ääretöntä ja sen yli! Siltä tuo 16 km matka todellakin tuntui... vaikka Alpeilla on käyty laskemassa montakin kertaa, niin oikeastaan nyt sen vasta aistii oikeasti, vuoriston jyrkyyden ja todellisen luonteen. Onhan se hienoa lautailla 4 kilometriä kohtuujyrkkää rinnettä alas hyvällä vauhdilla, silti aivan upeaa kivuta 8 kilometriä ylös 4 km/h kolmenkymmenen asteen helteessä, haistella viinitilojen köynösten ja oliivipuiden tuoksuja sekä tuntea rinnassa n. 200 bbm syke. Harmi muuten että juuri tänään Sports Tracker ei suostunut löytämään sykevyötä ja aurinkokennolaturista huolimatta vanha uskollinen Nokian E75 sammui juuri kun aloitimme nousun.
No, kaikkea ei voi saada ja aina ei voi voittaa :-) ja no habla espanjol! Silti, aivan mahtava fillarointipäivä, vaikka matkaa ei kertynytkään kuin 43 km. Reitti oli ihan upea, ei pahasti liikennettä, mahtava keli ja kaiken kruunasi vielä pastaillallinen paikallisessa ravintolassa, jota tosin jouduimme etsimään jonkun aikaa... tai oikeammin, ravintola kyllä löytyi helposti, mutta sen olemassaolosta emme tienneet ennenkuin hotellimme omistaja, oikein mukava vanhempi arvokas herrasmies sen sijainnin meille kertoi :-) ja ravintolan tarjoilija oli oikein suostuvainen kertomaan kokille menusta poikkeavat pastatoiveemme. Ja hyvää oli! Perjantai, here we come!
.JPG)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti