Padovasta Chioggiaan - päivät ei oo veljeksiä!

Padova jäi meille suurimmalta osin mieleen vain hyvin harmaana kaupunkina.

Illalla satoi ihan kaatamalla ja salamat valaisivat välillä taivaan, joten nähtävyyksien katseleminen ei suuremmin innostanut. Nähtiin me tuossa keskustassa jotain hienoja historiallisia rakennuksia, jotka oltiin nähty myös jossain turistioppaassakin, ei vaan olla ehditty tutustua asiaan tarkemmin, varsinkin kun netin käyttökin on täällä aika vaikeaa. Harkittiin välillä kahta yötä täällä, mutta nyt vain tuntuu siltä, että halutaan jo siirtyä eteenpäin, jonnekkin puhtaampaan ja pienempään kaupunkiin. Joten 4* puljun aamiaisen jälkeen (joka ei eroa 3* puljun tarjoamasta, paitsi eilisestä), vedetään taas reippaasti fillarointikuteet niskaan ja aloitetaan etappi kohti merta.

Eli ei lähdettäkkään suoraan itään ja 20km päässä sijaitsevaan Venetsiaan, vaan suunnataan alemmas etelään, josta sitten pääsemme fillaroimaan saaria pitkin perille lauantaiaamuna. Tämä on viimeinen ns. oikea fillarointipäivä. Matkaa kertyy arvion mukaan viitisenkymmentä kilometriä. Tänään on viileämpi päivä taas, joten matkanteko on varmaan helpompaa, tietysti taas oma haasteensa on se että löydetään ulos Padovasta. Niille jotka harkitsevat omatoimifillarointilomia voidaan kertoa että näihin isoihin kaupunkeihin kyllä kannattaa tietenkin tulla, mutta on se oikeasti hiton paljon helpompaa päräyttää johonkin pieneen kaupunkiin, johon fillaroidaan yhtä katua sisään ja toista ulos. No kaikella on puolensa.

 ------------

No jälleen ilta hämärtää, tällä kertaa jo Adrianmeren rannalla. Aamulla oli Venetsiaaan matkaa parikymmentä kilometriä, tänään fillaroitiin rapiat 63 km ja silti Venetsiaan on edelleen matkaa vajaat 25 km! Päivän fillarointi oli tähän astisista päivistä ehkä kaikkein tylsin ja mitäänsanomattomin. Reitti eteni alkumatkasta läpi ehkä jonkunlaisen paikallisen teollisuus- ja slummialueen, sen jälkeen rapiat parikymmentä kilsaa pitkin joen vartta, välillä semmoista suoraa jonka rinnalla Konnunsuon pitkä suora tuntuu lyhyeltä mutkaiselta kylätieltä! Silti oli hyvä että päästiin sille jokivarren tielle, sitä ennen taivallettiin varmaan vajaat kymmenen kilometriä pitkin valtatietä, jossa kova sivutuuli + vieresssä satasta ohittavat rekat tekivät pyöräilystä hiukan erilaista kuin taas pitkään aikaan.

Neljän maissa saavuimme sitten Chioggian kaupunkiin. Kaupunki häämötti jo varmaan 10 km ennen saapumista horisontissa, maisema oli erikoinen... vasemmalla Adrian meren matalikkoa, meri tuoksui... oikealla puolella tietä pienen vallin takana se sama joki jonka viertä olimme tulleet jo kymmeniä kilometrejä. Kauhea sivuvastatuuli ja tuntui että kaupunki ei tule millään vastaan! Pientä matkaväsymystä ehkä ilmassa tilapäisesti? No oma osansa oli varmaan påivän kolealla kelillä ja varsin tylsillä maisemilla.

Ja päivät eivät ole veljeksiä! Tulipahan tänään mietittyä taas miten paljon kaikkea erilaista näkee tällaisen reissun aikana... ruuhkainen sateinen valtatie ulos Milanosta, maaseutua viinitilojen ympäröimänä jossa kättä ojentamalla voisi poimia rypäleitä suoraan vauhdista, oliivipuutarhoja yhdistettynä tien toisella puolella oleviin omena- ja päärynäpuutarhoihin... hetken päästä kipuat kahdensadan sykkeellä 8 km ylös pelkkää vuoristotietä... matkalla ylös pysähdyt idylisiin ja kiireettömiin vuoristokyliin nauttimaan vaikka jäätelön, espresson, oluen... sikarin, huilaat kaikessa rauhassa kuunnellen tuulen huminaa ja oman kropan tuntemuksia tuollaisen nousun jälkeen.

Ja taas, kypärä päähän, aurinkolasit silmille ja pyöräilyhanskat käteen ja satulaan. Edessä voi olla parhaimmillaan lähes 14 km lasku ilman yhtään polkemista. Tai sitten taivallat pitkin tavattoman kauniin Garda-järven reunaa parin metrin päässä rannasta, odotat saapumista seuraavaan kylään, illan seuraavaan yöpaikkaan... etsit hotellia yöksi ilman että yhtään tietää mitä on odotettavissa taas huomenna... se voi olla myös tämänpäiväistä tylsää peruspuurtamista, jossa kilometrejä kertyy kuitenkin taas kuin huomaamatta se n. 60... sitä ei muuten nyt oikein enää edes huomaa, ensimmäiset parikymmentä kilometriä kertyy aamupalaa sulatellessa, sitten pientä taukoa, ehkä vähän vahvaa paikallista kahvia sikarin kera nautittuna samalla karttaa tutkiskellen, ja taas eteenpäin. Kroppa on näköjään tottunut hyvin påivien taivallukseen, 40 km ei tunnu oikeastaan miltään, sen jälkeen viimeiset parikymmentä kilsaa tuntuu välillä ahterissa, välillä olkapäissä, välillä jaloissa... ja välillä ei missään. Ja vähän kelin mukaan elimistö näköjään vaatii myös tankkausta. Urheilujuomia menee päivän mittaan reilut puolitoista litraa nuppia kohden, sen lisäksi taukopaikkojen oluet ja vedet. Lisäksi vähän fiiliksen mukaan proteiinipatukkaa ja jotain piknikkisapuskaa, sämpylää, juustoa, tomaattia ja chorizomakkaraa. Yleensä kun hotelliin kirjudutaan viimeistään kuuden maissa, on jo mukava nälkä ja illallispastan tai pizzan odotus :-)

Nyt ollaan yötä siis Adrian meren rannalla Chioggian kaupungissa. Paikka on aika omituinen, tosi vaikea luonnehtia. Toisaalta jotenkin seitkytluvun jotain Bulgariaa, toisaalta jotain kasarihenkistä Kanarian saarta, sitten taas nykyaikaista juppirantahelvettiä. Fiilikseen vaikuttaa varmaan sekin että sesonki näyttää olevan ohi, ranta on tyhä, on kohtuukylmää ja tuulista... meillä matkalaisilla on silti massut täynnä pizzaa, neljän tähden hotelli merinäköalalla viidennessä kerroksessa... ja Venetsian voi melkein jo aistia ihan tuossa horisontin takana. Tähän paikkaan emme kuitenkaan jää toiseksi yöksi, huomenna hyppäämme lauttaan ja jatkamme seuraavalle saarelle, ylihuomenna on sitten luvassa Lidon saari ja Venetsia kolmeksi yöksi :-) Magnifico! Perfetto!